Käytihin lauantai-illan kunniaksi moikkaamassa kaukaa pohjoisesta tulleita ystäviäni, kun olivat melkein nurkkiin tulleet mökkeileen.

Sieltä sitten ajeltiin kotia päin pikkasen eri reittiä kun tullessa ja löydettiin jotain mukavaa. Otamussillan kahvila ympäristöineen. Kahvila oli just mennyt kiinni, mutta se ei meitä haitannu, sillä nähtävää löyty ulkopuoleltakin.

 

Puinen mies seisoi kahvilan terassilla ja lappunen sen takana kertoi miehen tulleen varastetuksi vuosia sitten. Sitä en oikein ymmärtänyt, oliko tämä mies kumminkin se sama alkuperäinen ja mistä se oli palautunut, mutta hauskan näköinen kumminkin. Ympärillä oli useampi nuotiopaikka ja jopa laavukin, makkarat oli vain tällä kertaa pois matkasta. Kahvilan vieressä oleva Otamussilta oli mielenkiintoisen näköinen, kuin sirojalkainen neitokainen.
Retkeilijöitä varten oli erilaisia vaihtoehtoja, tällä kertaa otettiin tuo lyhyin, mutta pidemmät saatetaan käydä toisten tarkistamassa.

Luontopolulle päästäksemme, ylitimme ensin sillan josta avautui huimat maisemat.

Sitten itse asiaan. Kahden kilometrin matka, paikallinen kyläyhteisö ylläpitäjinä.
Varoituskylttejä kannatti noudattaa, sillä rinteet olivat oikeasti jyrkkiä. Pienikin horjahdus ois vienyt hurjaa vauhtia rinnettä alas. Reitti oli hyvin merkattu, senkun marssi tämän parin perässä. Huipulla harmitti kun alko oleen iltahämärä, eikä mukana ollut parempaa putkea, joten valaistus kuvissa ei ollut oikein mieleeni. Noh pitää tämäkin paikka käydä vielä uudestaan kokemassa, sitten kun lehti on enemmän puissa.
Sitten jotain jännää, metsän keskeltä kivikkoisen polun jälkeen tulla tupsahti jotain jännää…pikkasen tiukalla ilmeellä järkäle katseli tulijaa! Kiven järkele oli nimeltään Tyyttikivi, jossa oli ennen muinoin harrastettu julkista piiskaamista. Aika hauskaa! Varsinkin kun nykypäivänä se on täysin kielletty, mutta eipähän ollut ennen niitä ongelmia mitä nykyään on!

Nonniin, tässä oli tämä tarina. Paljon nähtävää jäi tähän paikkaan, jospa sinne joskus vielä uudelleen eksyy.

Yksi kommentti

Anna palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s