Hullujen hautuumaalla

Noh nyt voi sitten leimata mut virallisesti hulluksi, kun lukee tämän seikkailun. 🙂

Nokian Sarpatin harjulla, tarkemmin sanottuna Kappelimäellä sijaitseva hullujen haustausmaa, oli kummitellut mielessäni kolmisen kuukautta, sen jälkeen kun eräs ystäväni oli siitä kertonut. Kävin pari kertaa sitä etsiskelemässä Sarpatin luontopolkujen puolelta, mutta en tiennyt mitä etsiä ja mistä, joten paikka jäi löytymättä. Toisella luontoretkelläni otin kuitenkin kuvan metsässä olevasta luontopolkujen kartasta, josta sitten myöhemmin paikalliselta tutultani kysyttyä hautausmaan sijaintia, tajusin, että siinä se on, Kappelimäellä, jonka ohi kuljimme toisella reissullamme. Seuraavaksi lähdin pyörällä etsiskelemään paikkaa tieltä päin ja löysin polun alun, johon paikallinen tuttavani oli neuvonut. Sillä kertaa ei ollut kuitenkaan aikaa mennä metsään, joten se reissu jäi sitten seuraavalle päivälle. Ennen reissua googletin vielä illan etsien tarkempaa tietoa paikasta ja otaksuntani osoittautui oikeaksi.

Kun sitten saavuimme paikalle, tajusin, että olin tota puomia ihmetellyt jo kymmenisen vuotta sitten, kun kävimme lähistöllä keräämässä kiviä. Enpä silloin tiennyt, mitä puomin takana oli.
 Olin lueskellut netistä kaikenlaisia kauhutarinoita ihmisten täällä käynneistä ja mikä oli hassua, kun sidoin pyörääni puuhun polun alkuosassa, kimppuuni hyökkäs hirmuinen hyttysparvi, ensimmäiset tälle kesälle. Sain mäiskiä kunnolla niskaani ja päätäni, että sain häädettyä hyttyset. Tuli sellainen fiilis, että nytkö se ”kummittelu” sitten alkoi 🙂
Noh se oli vain pelkkä hyttysparvi, joten matka polkua pitkin jatkui. Polun päässä odotti tosi kaunis näky. Metsäaukealle paistoi aurinko joka kajasti kauniisti ympärillä sijaitsevien kuusien takaa.
Löysin paikalle pystytetyn muistomerkin, jonka luo olin itsekkin matkalla.
 Vein toisten kukkien joukkoon oman kukkani, muistoksi menetetystä rakkaudesta. Istuin hetken hiljaa ja mietin tätä paikkaa, elämää yleensä ja ihmisten kohtaloita. Nämä ihmisraukat haudattu tänne hylättyyn paikkaan, mutta niin kauniiseen paikkaan. Sinne sopi minunkin kukkaseni. Oisin voinut istuskella siellä pidempään, mutta seuralaiseni halusi jatkaa tutkimusmatkailua, joten lähdimme tarkistamaan hautoja.

 Yllätyin tämän haudan kunnosta, kivi oli niin hyvännäköinen vaikkakin vainaja oli haudattu siihen aika kauan sitten. Surukseni sain huomata, että jonkin sortin vandalismi oli käynyt täälläkin, kun hautakiviä oli kaadeltu nurin. Surullista.

 Hautausmaan nurkasta löytyi alue, jossa oli enemmänkin kiviä. Ne kaikki oli ajan ja luonnon koristelemia. Niitä luimme hetken ja mietimme olivatko vainajat tyttöjä vai poikia. Tärkeä tieto 4v:lle seuralaiselleni.
Takaisinpäin lähtiessä huomasin portissa olevan securitas koodin….liekkö käyvät täällä yöllisillä tarkastusreissulla? Noh eivät ole kyllä kivien kaatumista huomanneet, mutta kuulemma joku tätä paikkaa hoitaakin, joten toivottavasti kivet nostetaan ajanmittaa.
Tästä paikasta voisin sanoa, että tästä tuli yksi lempipaikoista täällä Nokialla. Tulen käymään siellä toistenkin, vaikka kukkaani kastelemassa 🙂

 

One thought on “Hullujen hautuumaalla”

Vastaa