Edellisellä vaelluksellani, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, siis Nuuksion maisemissa, sain vinkin Repoveden kansallispuiston kauneudesta. Noh sitähän piti tietty tutkia lisää netistä ja muilta retkeilijöiltä kysellen ja niin suunnitelma mennä valloittamaan sekin alkoi pikku hiljaa kehittyä. Alkuperin tarkoitus oli mennä vasta syyskuussa, mutta kun viikonlopun ohjelma peruuntui ja oli tulossa lapsivapaa viikonloppu, niin eihän sitä yksin kotona vietetä. Eli päätin mennä puistoon retkeilemään YKSIN! Sain pikkasen rohkaisua muilta retkeilijöiltä kun luin ”naiskolleegoitteni” yksinvaelluksista, niin miksen minäkin uskaltaisi. Sääennuste pisti hieman jännittämään, mutta onneks sää suosi ja pääsin matkaan perjantai-iltana. Ajomatkaa puistoon oli reilun 250km ja nopeusrajoitusten takia aikaa kului kolmisen tuntia eli olin perillä vasta yhdeksän jälkeen illalla. Loppukilometreillä, kun ilta hämärä alkoi laskeutumaan ja tiet vain kapeni ns erämaaksi aloin jo hetken epäilemään yksin retkeilyäni, mutta kun pääsin parkkipaikalle, niin mieli muuttui. En ollutkaan yksin, sillä autoja oli lähemmäs sata kolmella parkkipaikalla. Eli eikun menoks vain 🙂

Lapinsalmi

Lähtöpaikaksi valitsin kolmesta ns lähtöpaikasta Lapinsalmen ja tavoitteeni oli kävellä Kaakkurin kierros, pisin merkitty retkeilylenkki eli yhteensä 26km. Sen varrella kun luvattiin nähtäväksi kaikki puiston nähtävyydet, joten pitihän se hyödyntää kun tänne asti tulin. Ensimmäinen fiilis metsässä heti parin sadan metrin päästä oli että VAU, täällä on ihanaa! Kangasmaastoa ja puitten välistä näkyi järvi, jonka takana oli ihanasti jo aurinko laskeutumassa. Kaunista kerrassaan, ainut harmi että alkoi oleen hämärää ja lumiani ei tykkää ottaa pimeä kuvia tai sitten minä en osaa. Ensimmäinen nähtävyys oli Lapinsalmen riippusilta, joka oli yksi syy tulla paikkaan. Piti päästä kokeilemaan omia pelkoja, sillä en ole ikinään tykännyt noita kävellä. Tällä kertaa se onnistui suht helposti, olin ihan yllättynyt itsekin, ainut etten uskaltanut keskellä pysähtyä ottamaan kuvia, kun tuntui että siinä vaiheessa se menee nurin 🙂 Sillan kupeessa oli ensimmäinen leiripaikkakin, mutta se oli liian lähellä joten jatkoin hieman matkaa.

Kapiavesi

Valitsin yöpaikaksi Kapiaveden, johon oli parin kilsan kävely parkkipaikalta. Leiripaikalla oli ennestään kolme telttakuntaa, pari lasten kanssa reissussa olevaa kajakkien kera. Ilta hämärässä löysin teltalleni paikan, mutta paikka osottautuikin hieman haastavasti sillä se oli kallion päällä eikä näin tikut kovin uponneet maahan. Noh sain teltan pystyyn juuri ennen pimeän tuloa ja pääsin lukaaliini. Päällimmäisenä ajatuksena oli, että ens kerralla pitää muistaa ottaa otsalamppu mukaan. Nyt se unohtu keittiön pöydälle. Teltassa piti ottaa itsestä idioottiselfieitä ja lähettää jälkikasvulle tositteeksi että hengissä ollaan. Toki muutkin hengessä mukana olevat piti infota, että täällä ollaan. Nukuin yön suht levollisesti ja mikä oli uutta, tällä kertaa en palellut vaan tarkenin nukkua jopa vähemmissä vaatteissa. Sää oli perjantaina hellelukemissa eli varmaan sen ansiosta minäkin tarkenin. Aamu oli mitä kaunein, istukselin herättyäni rantakivillä laiturin vieressä nauttien aamupalan siellä yksistäni. Järvellä oli Joutsen pariskunta ja muutama Kaakkuri uiskentelemassa, joka tietty harmitti sillä oisin saanut niin hienoja kuvia, jos vain järkkäri ois ollut mukana. Aamun nautinnollisen hetken jälkeen kamat kasaan ja reppu selkään ja varsinainen taival alkoi.

Kuutinkanava

Matka Kuutinkanavalle oli mielenkiintoinen, sillä maasto vaihteli. Välillä oli helppokulkuista metsätietä, välillä pitkospuita ja sitten kivistä tai juurakkoista nousua. Sai todella tarkkaan katsoa mihin astuu, ettei taittanut nilkkaa. Perillä odotti todella upea kohde, sillä paikalle oli rakennettu menneitten aikojen muistoksi uittoränni sekä jopa isommallekin porukalle riittävästi tilaa ruokailla sekä kokkailla. Ilmeisesti kai rannalla olevalle laiturille alueen taksivene tuo ja hakee väkeä….jotain sellaista luin pikasesti opastaululta. Komee paikka!

Mustanlamminvuori

Kuutinkanavan jälkeen seuraava nähtävyys oli Mustanlamminvuoren näkötorni. Paikan webbisivujen mukaan kerrottiin, että vuorelle on raskasta kivuta ja hankala tulla alas, mutta siitä huolimatta sinne piti päästä vaikka itse asiassa se ei kuulunut Kaakkurin lenkkiin lainkaan. Näköala oli huima ja olin niin ylpee itsestäni, sillä torniin kiipeäminen sujui niin varmasti ja ylhäällä ei pelottanut lainkaan. Jopa kurkin sieltä alas ja yritin kuvata missä rinkkani luuraa. Tää on jotain uutta, sillä yleensä oon täysin kipsissä vastaavissa paikoissa. Suunnittelin siirtyvän torniin etätöihin, kun näkymät oli hyvät, mutta työkaverini ei luvannut tuoda läppäriäni sinne, joten pakko oli tulla alas ja jatkaa matkaa 🙂

Olhavan vuori ja kierros

Päivän lounastauko tuli sopivasti puiston kauneimmalle paikalle, sillä Olhavan leiripaikka osui sopivasta nälän ja käveltyn matkan kohdalle. Kun saavuin paikalle, niin paikalla yöpyneet retkeilijät olivat vasta keräämässä kamojaan kasaan. Myöhemmin törmäilimmekin heidän kanssa ja jaoimme tietoa enemmänkin paikasta ja retkeilystä yleensä. Olhavan vuori on suosittu vuorikiipeilyn harjoittelupaikka, sillä sen huipulta on 50 metrin pystysuora kallioseinämä alaspäin. En jaksanut nälkäni takia sinne kiivetä vaan tyydyin ihailemaan sitä Olhavalammen rannalta, josta näkikin kiipeilijät. Lounaan jälkeen jatkoin ns Olhavan kierrokselle, jossa oli ensin pitkä metsätie, josta sukellettiin ns satumetsään ja sitten hakkuualueiden kautta ns normimetsään (minun luokitteluiden mukaan).

Loppumatka

Loppumatkassa oli vähemmän ns minulle erikoisia nähtävyyksiä, joten niistä ei ole omia kuvaryppäitä. Kauniita paikkoja oli paljon. Sukeltajaniemessä tapasin ensimmäisen elävän käärmeen!! Onneks vain rantakäärme, mutta en sitä siinä tajunnut alkuun kuin uittaessani varpaita järvessä niin 10cm päässä ui käärme kohti jalkojani. Tuli pikkasen kiire ylös järvestä! Kirnukankaalla oli mahtavat kalliojärkäleet, joiden juurella sai tuntea itsensä hyvin pieneksi. Reitin ihan loppupäässä oli poltettu metsä. Se oli aika jännän näköinen, varsinkin kun ilta alkoi jo hämärtyyn siinä vaiheessa….aavemainen jotenkin. Päivän päätteeksi viimeinen urakka oli Ketunlossi, jossa ite lossi pitää kiskoa vaijerilla järven yli. Lossi oli tietty vastarannalla, joten oli siinä yhdellä naisella kiskomista, että sai lossin omalle puolelle. Sen jälkeen kun kiskoi vielä lossin ja itsensä järven toiselle puolelle, niin alkoi olla mehut lopussa. Alkuperäinen kahden yön reissu kun vaihtui saastuneiden kaivovesien takia yhden yön reissuksi veden loputtua kesken, niin lauantain kävelyosuudelle kertyi matkaa 24km. Reissu oli silti ihana. Lähtisin vaikka heti uudelleen!

2 kommenttia

  1. Olipa siellä tosi upeita maisemia! Osa maisemista kuin Gallen-Kallelan tauluissa. En yhtään ihmettele, että lähtisit heti uudestaankin. 🙂

    Tykkää

    1. Niin, saadaan olla onnellisia täällä Suomessa, kun meillä on luonto, jossa liikkua 🙂

      Tykkää

Anna palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s