– Nähdäksesi kuvat isompana, klikkaa niitä –
Lauantaiaamupäivä ja kaksi bussillista väkeä Ukko-Kolin luontokeskuksen pihalla jumppaa lämmittelyikseen. Kun katsoo porukkaa, jossa on joka ikäluokkaan jumppaajia; on lapsia, nuoria, keski-ikäisiä ja aikuisiakin. On miestä ja naista
ja jopa vieraita kieliäkin kuulee. Mitä ihmettä tää porukka täällä jumppaa klo 10 aamulla? – Noh, ne on lähössä Ruskavaellukselle yhdessä Future teamin kanssa!
Mikä yhdistää rehtoria, lehtoria, postinjakajaa, mielenterveyshoitajaa, prosessivastaavaa, kansainvälisiä yliopisto-opiskelijoita ja lähes sataa muuta ihmistä?
Näin minäkin olin lähdössä. Bongasin viikolla facebookin kautta mainoksen ja hetken emmittyäni ilmoittauduin mukaan…pikkasen sain ihmettelyä aikaiseksi kun perjantai-illalla ajelin viitisen sataa kilometriä päästäkseni metsään kävelemään 16 km. Mutta Koli on vain yhdessä paikassa Suomessa ja kun en kerran asu siinä nurkilla, niin pakkohan sinne oli ajella. Jos asuisinkin siinä lähellä, ravaisin siellä harva se viikonloppu!
Pikkasen tunkoa alkumatkalla
Jumpan jälkeen muodostimme kaksi ryhmää; kuka lähtee kiertämään 13 km ja kuka 16 km. Erona oli, että pidemmällä reissulla oli luvassa jyrkkä nousu Mäkrälle. Hetken emmin, jaksan kyllä ton matkan kävellä, mutta kuinka jyrkkä nousu on?? Jokaisella on omat käsityksensä jyrkkyydestä, mutta kun muistin Repoveden nousut, niin en antanut periksi, varsinkin kun tänne asti olin tullut, eli jäin pidemmän reissun ryhmään johon 63 muutakin jäi. Loput 24 lähti lyhyemmälle pätkälle. Hieman oli tunko alkumatkasta kun lähdimme kipuamaan Ukko-Kolin näköalapaikalle. Kivaahan se oli, että osallistujia oli, mutta valokuvaaminen oli pikkasen haasteellista ”mäen nyppylällä”, kun kaikki muutkin halus ottaa kuvan yhtäaikaa. Noh jokainen joka halusi, sai kuvansa, eikä onneks kukaan tippunut kalliolta!
Ne maisemakuvat sit mäen nyppylältä
Mäkränahon kautta Mäkrälle
Matka jatkui ja taipaleen piti kulkea reittiä: Mäkrä-Ikolanaho-Jero-Verkkovaara-Kopravaara. Eli seuraavana sitten kohti sitä jyrkkää nousua. Olinkin hieman fiksumpi tässä vaiheessa ja hivuttauduin porukan kärkeen, jotta ehdin ensimmäisten joukossa pysähdyspaikalla napsimaan omat kuvani ennen ryysiksen saapumista. Mäkränaholle päästyämme ryhmä jaettiin vielä kahteen, sillä huomasimme valokuvaavan porukan hidastavan urheilumielessä tulleiden vauhtia. Noh minä jäin tietty siihen hitaampaan porukkaan, että sain kuvani! Nousu oli jyrkkä, mutta ei onneks pitkä matka. Hiki siinä tuli ja hengästyi! Hyvistä suunnitelmista huolimatta jäin kumminkin kärkijoukosta nousun aikana, kun ei kai tälläinen pyllerö pysynyt niiden hoikkien ihmisten tahdissa. Piti kantaa ne läskitkin sinne huipullle! Huipulle päästiin ja kuvakin saatiin 🙂
Mäkrän jälkeen vaihdoimme harjun toiselle puolelle eli jätimme Pielisen selkämme taakse ja lähdimme kohti Jeroa Ikolanahon kautta. Ikolanaholla pidimme lyhyen omien eväiden evästauon. Paikalla ois ollut nuotiopaikkakin, mutta se oli valloitettu muiden retkeilijöiden toimesta. Meillä oli makkarat oottamassa Verkkovaaralla.
Verkkovaaralla
Mäkrän nousu piti olla rankka, mutta se ei ollut mitään verrattuna nousuun Verkkovaaralle. Kävelimme reilun kilsan soratietä, joka nousi ja nousi koko ajan. Olin aluksi heti vetäjän perässä, mutta taas kunto petti ja huomasin nuorison kevyesti ohittavan tämän mummelin. Sain nousun aikana seuraa Belgialaisesta tytöstä ja Espanjalaisesta pojasta, joille selitin englanniksi Suomen talvesta. Siinä juttelun ja kiipeämisen huumassa eteemme tupsahti valokuvaaja, joka räpsi kuvia vaellusryhmästä. ”Local newspaper” oli siellä asialla ja pääsimmekin paikalliseen lehteen eli ollaan nyt julkkiksia ihan 🙂
Verkkovaaralla meitä odotti sitten kiipeämisen palkinto. Kunnon pannukahvit pullan kera ja makkaraa nuotiolla paistoon. Kyllä maistui ja kivaa oli. Sain siinä neuvoa kansainvälisiä nuoria etteivät polta niitä makkaroitaan suoraan tulessa. Kovasti näyttivät tykkäävän makkaran paistohommasta. Verkkovaaran tauon jälkeen olikin enää vain 5 km matkaa Kopravaaraan, jossa myös majapaikkani oli. Maasto oli suurimmaksi osaksi alaspäin menoa, joten matka meni kevyesti.
Perillä Kopravaarassa
Kopravaarassa, Kolin Freetimessa, meitä odotti lämmin sauna ja herkullinen jauhelihakeitto tykötarpeineen. Uimaankin ois voinut mennä, mutta siveyssyistä jätin väliin, kun uimapuku oli jäänyt kotiin. Raukea oli kyllä olo tämän retken jäljiltä. Mahtava fiilis ja ihania ihmisiä matkassa! Todella onnistunut retki, voisin lähtä vaikka heti uudelleen <3
Upea reissu! Eikä yksin tarvinnut olla näköjään. 😉 On ne Kolin maisemat tosi upeita, niitä jaksaa ihailla aina vaan. 🙂
Niitä ne on, ja nyt on taas yksi paikka mihin pitää palata. Tänään juttelin hierojani kanssa, joka kehui Kolin talvimaisemia….eli pitäsköhän sitä harkita 🙂
Upeita kuvia :), olin samalla retkellä ja Valamossakin törmättiin kun käytiin munkilla 😀
Kiitos 🙂 ja kiva kun löysit kuvani 🙂 Tuli otettua muutama kuva 🙂 Munkit oli hyviä vaikkei nuoleskeltukaan niitä 😉 Ehditte hävitä sinne kauppaan, kun hipsin parkkipaikalle joten ei ehtinyt sanoa moikka, mutta kiva törmätä täällä taas 🙂
On kyllä mahtavia kuvia 🙂 Munkit maistui ilman nuoleskeluakin 🙂 samaan pöytäseurueeseen kuuluin 🙂