Niin monen meidän suomalaisen juuret on siellä maaseudulla, luonnon rauhassa heinäpeltojen keskellä, metsän siimeksessä, järvien rannoilla, mutta silti me ollaan paettu sinne kaupunkiin. Juostaan siellä kiire kannoillamme, suorittaen vain päivästä päivää kaikkea epäolennaista, unohtaen keitä me oikeasti ollaan ja mistä tulemme.
Sain mahdollisuuden käydä kuvaamassa rakkaan ystäväni sukutilaa, kaukana maalla, siellä peltojen keskellä, metsän siimeksessä ja järven lähettyvillä ja täytyy myöntää, että monenlaisia muistoja tuli mieleen…..palasin ajassa takaisin yli 30 vuotta, kun itse pikkutyttönä, vain 12-vuotiaana, seikkailin samanlaisessa paikassa tutkimassa oman isäpuoleni sukutilaa, joka oli vastaavassa tilassa kun tämä ystäväni suvun tila. Hassuinta, mitä oivalsin, niin jo silloin hiippailin siellä kamera kourassa ja napsin kuvia….silloinen pokkari, jota ylpeänä kannoin mukana, 10-vuotis lahjaksi saatu, filmirulla kamera ja josta äitini valitti, että voisinko joskus kuvata jotain järkevää….vanhoja ränsistyneitä taloja kun joutui valokuvausliikkeessä teettään oikeiksi valokuviksi… 😉
Päätalo
Leikit on jäänyt leikkimättä, lehdet lukematta ja uuni lämmittämättä. Talli ja navetta tyhjänä ammottaa, viljat on kerätty muihin talteen eikä saunassakaan kukaan enää kylve, kun aika on vienyt asukkaat. Omenat vain odottavat poimijaansa kun talo muistelee mennyttä elämää!
Komia on pirtti, tai ainakin on ollut. Kauniit eteisen panelit ja ihana vaatenaulakko, puhumatta kakluuniuunista. Niin paljon kaunista jäänyt jälkeen, mutta se autiotalojen riesa….ne tuholaiset. Toisten omaisuuden tuhoavat, ilman järkeä syntyneet, ihmislapset ovat täälläkin käyneet ja saaneet aikaan sotkua. Käräjille asti niitä on viety, mutta vahinkoa ei enää saa korjattua. Anne-mummon muisto on häpäisty ja jopa antiikkiset tavarat on rikottu jättäen jälkeen vain kauhea sotku.
-Klikkaa kuvia nähdäksesi ne isompana-
Navetta
Tämä navetta oli paljon paremmassa kunnossa kun lapsuudessani tutkima navetta/tallirakennus. Muistan kuinka lapsena halusin leikkiä siellä hevosta, enkä yhtään ymmärtänyt miksi rakennusta pidettiin vaarallisena, vaikka puoli kattoa roikkui rakannuksen sisällä notkolla. Samanlailla siellä oli vanhoja hevosten tarvikkeita, muistan jopa keräneeni talteen vanhan kaviokoukun ja tietty….niitä hevosen kenkiä, ruostuneita sellaisia. Niitä oli tässäkin tallissa vielä tallella ja täällä olisi voinut sitä hevosta leikkiä ja vaikka lehmääkin 😀 mutta ehkä olen liian vanha jo siihen. Tunnelma rakennuksessa oli kiva ja viihdyinkin siellä tovin ihmetellen kaikenlaista. Sain makeat naurut ystävältäni, kun kyselin jälkeenpäin hassuista pienistä ovista – ne oli lanta-aukkoja, eli ovet lantalaan 😀 Ehkä meillä pohjoisessa on ollut erilaiset sellaiset, kun en minä niitä muista. Muistan vain kun meillä oli lampaita, niin niiden lanta luotiin vasta keväällä, kun päästettiin ne laitumille. Talven aikana ne reppanat vain kohos kattoa kohti navetassa.
Sauna ja vilja-aitta
Sauna ja aitta olivat suht hyvässä kunnossa ainakin ulkoseinien osalta ja aitasta ehkä vielä sais jotain aikaiseksi, kun sen vain pelastais ennenkuin aika ja tuholaiset tuhoaa sen entisestään. Näistäkin rakennuksista heräs muistoja omaan lapsuuteeni….sillä mietin silloin 12-vuotiaana, miten isäpuoleni mummo oli synnyttänyt omassa saunassaan 15 lasta. Näin pappapuoleni kertoi ja silloin se tuntui todella mystiseltä…mutta niinhän se ennen kävi. Liekkö tässä saunassa on ketään synnytetty? Aitta toi myös muistoja, sillä se ”meidän aitta” oli yksi lempipaikoistani. Se oli vanhin pihapiirin rakennus, 150 vuotta vanha silloin, mutta parhaiten säilynyt. Siellä oli kiva fiilistellä. Tälläkin aitalla on oma tarinansa, sillä se säilytti viime syksyyn asti suojissaan venäläisten jättämän kranaatin. Nyt se oli sieltä jo hävitetty, joten siitäkin on vain muisto kuten tästä talosta asukkeineen muistot säilyy heidän perillisillään. Kiitos rakkaalle ystävälleni, että sain kurkistaa heidän suvun historiaan ja tehdä samalla aikamatkan omiin muistoihini 🙂
