Vihdoinkin se tapahtui….pitkään olin aikonut ja aikonut, mutta jostain syystä aina jäänyt käymättä. Mikä? Hot Rod show….menopelinäyttely Pirkka hallissa!

Eli siis näyttely, jossa oli duunattuja autoja laidasta laitaan sekä jokunen mopo/moottoripyöräkin. Vihdoinkin minäkin olin siellä!!! Olihan se jo aika, kun tämä oli järjestyksessään jo 36. järjestetty näyttely.

Aihealueet

Tämä reportaasi on taas naisellisesta näkökulmasta kirjoitettu, joten kovin tekniset mieshenkilöt voivat ohittaa tämän ja siirtyä suoraan kuviin 🙂 Tapahtuma oli suunnattu periaatteessa koko perheelle, vaikkakin osallistujajoukko oli kovin miehisen näköistä. Se täytyy myöntää, etten ees ehtinyt katselemaan näitä muita katselijoita, sillä keskityin täysin menopeleihin. Esillä oli monenlaista….vanhaa ja uudempaa, amerikan rautaa tai jotain muuta…kaikenlaisia pyöriä, todella erikoisen näköisiä. Moni oli pelkästään näyttelyesineeksi rakennettu, ei niillä teillä ajeta. Lisäksi oli myös kaikenlaisia kauppiaita seassa myyden mitä ihmeellisimpiä asioita. Itse kiinnitin huomiota ihaniin naisten asusteisiin, mutta pitänee ensin muovata tuota vyötäröä, että sellaisista voi ees haaveilla. Paikalla oli myös työnäytöksiä, jotka kiinnosti kovin myös yleisöä. Oli sinne yks tuttukin eksynyt. Martti-auto Cars elokuvasta!! Harmi kun pikkuset ei ollut mukana 🙂

Marttihan se siinä!

Omat suosikkini olivat jälleen Buickit. Se on ihme, että ne kiehtoo aina ja joka kerta ihailen niiden ilmeitä….tällä kertaa paras oli tietty ruostunut vanha Buick. Semmoisen haluais itselleenkin, vaikken kyllä tiedä mitä sillä muuta tekisin kun ihailisin päivät pitkät.

Lemppari Buick
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne kokonaisena

3 kommenttia

  1. Väldigt vackra jänkare och bilar för övrigt

    Liked by 1 henkilö

  2. Wow.

    Liked by 1 henkilö

    1. Wow wow 😀

      Tykkää

Anna palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s