Matkantekoa metsässä lapsen kanssa, päämääränä antaa 5v. lapselle ensimmäinen elämys telttailen ja nuotiomakkaroita paistaen. Lapsi itse oli monesti pyytänyt päästä äidin matkaan kun oli nähnyt minun pakkaavan retkitamineitani. Pohjoisen reissulla päätin, että nyt aloitan ns luontoharrastajan kasvatuksen, jos vaikka innostus säilyis myöhäisemmälle iällekin. Retkipaikkoja ois ollut lähempänäkin, mutta keväällä pikavisiitillä hyväksi todettu Lauhanvuoren kansalllispuisto oli jäänyt mieleeni lapsiystävällisenä paikkana, joten suuntasimme sinne auton nokan.

Näkötornista se lähtee

Lauhanvuoren näkötorni oli meidän ensimmäinen etappi, jonka parkkipaikalle myös jätimme auton. Ensin kävimme katsastamassa mahtavat maisemat tornista käsin ja toteamassa, että Espoo näkyy tuolla. Tämä oli lapsen päätelmä…isosisko kun asuu siellä. Minä en niin tarkkaa ilmansuunnasta tiedä, mutta varmaan siellä jossain se Espoo oli.

Näkötorni

Iso näköalatasanne huipulla

Tuolla on Espoo!!

Näkötornilta jatkoimme matkaa kohti Kaivolammia, jossa oli ensimmäinen telttailupaikka. Maasto oli helppokulkuista, suurimmaksi osaksi kuivaa kangasmetsää.  Pikkasen matkantekoa hidasti metsässä kasvavat mustikat, joita neitokainen ois syönnyt yllin kyllin. Pottupellonkin löysimme keskeltä metsää, se oli osa luontopolkua jota pitkin matkamme alkutaival kulki. Maastossa oli muutenkin mukavia opastauluja, jotka kertoivat paikan historiasta ja maaston synnystä.

Päästiin perille Kaivolammilla, jossa oli valmiina kavereita odottamassa. Perhe, jonka kaksi poikaa oli päässyt myös elämänsä ensimmäiselle telttaretkelle. Siinä pystyttelimme telttamme nuotiopaikan läheisyyteen ja paistoimme iltapalaksi ne nuotiomakkarat iltanuotiolla samalla jutellen niitä näitä paikalla olleen perheen kanssa. Nuori neitokainen oli kovin otettu uudesta elämyksestä, kyseltävää ja ihmeteltävää riitti. Ulkohuussi oli vähän pelottava kokemus, mutta kyllä sinnekin uskalsi istahtaa kun äiti niin määräs. Telttaan kun päästiin yöpuulle, neiti totesi, etteikö voitas olla täällä kaksi yötä, kun tää on niin kivaa. Noh voitashan me, mutta toisella kertaa.

Matka jatkuu

Aamulla aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen jatkoimme matkaa mustikoita välillä poimien seuraavalle lammelle – Ahvenlammi, joka oli todella kaunis paikka. Luontosivuston mukaan paikka on myös telttailuun varattu, mutta paikalla olleen tiedotteen mukaan paikka oli purettu telttailukäytöstä ja näin nuotiopaikallakaan ei ollut puita mitä polttaa. Tänne ois voinut jäädä pitemmäksikin aikaa, mutta koska taival oli vasta alussa, oli pakko jatkaa matkaa eteenpäin.

Mäntymetsäinen polku

Mustikoiden poimija

Ahvenlammi

Hylätty nuotiopaikka

Suo-alue lammen kupeessa

Seuraavaksi jatkoimme matkaamme omia polkujamme, sillä valmis reitti olisi tullut liian pitkäksi taivaltaa. Kuljimme metsätietä pitkin ja poimimme matkalla vadelmia, joita ois ollut ämpärillisittäin poimittavaksi. Taival takkuili aina välillä ja sai keksiä mitä ihmeellisimpiä tarinoita motivation ylläpitämiseksi. Ihmettelimme puiden takana näkyviä metsähirviöitä, jotka vaanivat… (kaatuneiden puiden juuritupet nurjalta puolelta katsottuna) ja seurasimme perhosia, opiskelimme sammaleiden ja jäkälien eroavaisuuksia, sekä etsimme rakastuneita kiviä. Löysimme myös metsästäjien ampumatornin, joka piti tietty käydä testaamassa sekä puistolle ominaisen kivijadan, jonka kivimäärää ihmettelimme.

Vadelmia yllinkyllin

Namia

Mustikoita myös yllinkyllin

Rakastunut kivi

Kivijata

Ampumatornissa

Kuivaharjoittelua

Mörköjä puiden takana

Puuhirviötä ihmettelemässä

Barbikuvaukset

Pieni evästauko metsätien kupeessa sai myös uutta ohjelmaa, sillä barbi halusi, että hänestä ja hänen ystävistä pitää ottaa kuvia. Noh mehän tietty suostuimme siihen ja näin barbikin sais kuvaussessionsa.

Spitaalijärvelle

Retken toinen pääkohta oli Spitaalijärvi, jossa tiesin olevan loistavat puitteet eväiden syönnille ja vilvoittelulle. Viimeinen kilometri sinne oli yhtä tuskaa, mutta matkan teko keveni heti kun pääsimme järvelle johtavalle tielle. Sammakkoraukat olivat kokeneet kovia tiellä, sillä nostelimme kuuden sammakon ruumiit ja ihmettelimme niitä yökötellen, kuinka suolet oli tullut ulos jne…. Järven rantaan päästyämme ensimmäinen homma oli vilvoittelu! Mikä ihana tunne päästä raittiiseen veteen likoamaan. Itse liottelin jalkojani siellä neitokaisen kastauduttua kokonaan. Kokkailimme keittomme leirinuotiolla ja lepäsimme pitkän kaavan mukaan nauttien tästä ylenpalttisesta leiripaikasta. Viime yön telttanaapuritkin tulivat vastaan kertoen kuulumisiaan, kun kiersivät reittiä eri suuntaan kun me. Saimme innostusta heiltä kuultuamme, että jäljellä oleva matka ei ole pitkä…vaikkakin ylämäkeä.

Sammakko!!

Yäk

Spitaalijärven parkkis

Vilvoittelemaan

Kipinämaija nuotiolla

Hulppea keittokatos

Spitaalijärven jälkeen valokuvaaja väsyi jo helteen ja edelleen painavan rinkan takia, joten pääajatus oli vain päästä autolle takas. Nuori nainen onneks jaksoi olla pitkän tauon jälkeen energinen ja sain kuunnella, kuinka barbi söi koko matkan mustikoita eikä puhdistanut naamaansa. Katselimme myös taipaleella olevia honkia, joiden oksat antoivat heille mitä ihmeellisimpiä hahmoja. Muurahaisten moottoritietäkin tuli tutkittua ja kerrattua lastenohjelmasta tuttua olevaa muurahaisten hierarkiaa. Lapsi oli onnellinen ja niin oli äitikin, vaikka kummatkin oli väsyneitä autolle päästyä. Olimme kokeneet jotain ainut laatuista!

Reitti kokonaisuudessaan

Toi googleukko on aika reipas kävelijä meidän vauhtiin verrattuna. Ylipainavan rinkan ja kaiken metsän tutkimisen ansiosta me saatiin kulutettua lähes vuorokausi tolla reitillä. Oltais varmasti viivytty pitempäänkin, mutta aikataulu pakotti pois metsästä. Yllätyksenä itselleni tuli reitin pituus, sillä se ainut pieni miinus kansallispuiston tiedoissa on, ettei reittien pituuksia ollut helposti saatavilla. Näin kuvittelin etäisyydet paljon lyhyemmiksi, mitä ne oikeasti oli. Hengissä selvittiin reissulta kumminkin!