Viisi urheaa naista pakkas kamansa ja lähtivät viettämään rentouttavaa viikonloppua merelliseen saareen, Utö majakkasaareen. Nämä viisi naista ovat työkavereita keskenään ja nauttivat niin paljon toistensa seurasta, että vapaa-aikanakin haluavat olla yhdessä!

Turust se lähtee

Lauantaina aamuseitsemältä kokoontuminen Tampereella, työpaikan pihassa ja järjestäytyminen pikku Citikan kyytiin. Sama citikka, joka kuljettaa blogin ylläpitäjää muuallakin päin Suomee. Ensimmäinen ajatus koko porukalla oli saada aamukahvia, mutta kuski oli armoton, eikä pysähtynyt vasta kun Aurassa. Kahvit hörpittiin ja sitten lähdettiin etsimään Turust ilmaista parkkipaikkaa koko viikonlopuksi. Sellainen löyty Kakolan rinteen ja Aurajoen välistä,  joten  parkkimaksujen sijaan säästimme rahat muuhun tarkoitukseen.

Urheat naiset Turuss
m/s Aspö, laiva Turusta saarelle

Laiva, joka veisi meidät Utö saareen,  löytyi joen rannalta hyvin helposti ison kyltin alta ja hetken ihmetteltyämme sukelsimme laivan sisuksiin. Emme olleet ainoita Mansesta lähtijöitä, sillä paikalle oli eksynyt bussillinen Tamperelaisia seuramatkalaisia. Noh olipahan kotoisat olot, kun ei tarvinnut kuunnella vieraita murteita. Veimme kamamme hytteihin laivan alakannella, jossa meidän oli tarkoitus myös yöpyä. Pikkasen oli kotoisampi tunnelma näissä hyteissä verrattuna ruottin laivojen hytteihin.

– Klikkaa kuvia nähdäksesi ne isompana –

Keli oli hieman kolea, mutta laivan lähtiessä liikkeelle aurinkokin tuli pilkahtamaan. Ihailin laivan kannella maisemia ja unohdin matkatoverini hetkeksi nauttimaan laivan ravintolan antimista. Bongailin tuttuja paikkoja ja yritin paikallistaa missä olin kevättalvella käynyt Turun vierailullani. Samalla tiirailin uudesta näkökulmasta, mihin voisin mennä joskus.

Kaunista Turun rannikkoa

Merelle päästyämme oli ruokailun aika ja tarjolla oli herkullista lohikeittoa saaristoleivän kera. Ruokailu kuulu ns paketin hintaan, jonka olimme valinneet. (Ruokailu, yöpyminen, aamupala ja matkat, kaikki yhteensä 98€.) Enpä oo ennen nähnyt näin kalaisaa lohikeittoa!

Lohella kyllästetty lohikeitto!

Viiden tunnin laivamatkan jälkeen olimme vihdoinkin perillä ja saimme olla hetken laivanomistajina, kun muut turistit vaelsivat jonossa saaren hotellia kohti. Meidän lisäksi laivaan oli jäämässä yöpymään kaksi pariskuntaa. Olimme tilanneet illallisen paikalliselle Hannan kioskille, jota ennen meillä oli muutama tunti aikaa tutustua saareen pintapuolisesti. Yksi matkaseurueestamme oli käynyt saarella jo aiemmin, joten me muut seurasimme hänen perässä kiltisti.

Perillä saaressa

Saarella on ollut aiemmin armeijan tukikohta ja varuskunta, jonka tiloihin on mm saaren hotelli rempattu. Osa saaresta kuuluu vieläkin puolustusvoimille ja siksi niille alueille oli pääsy kielletty.

Valokuvaamisen riemua
Mansen murre oli unohdettu kieltotauluista, joten hankala oli noudattaa ohjeita 🙂

Kuvailun jälkeen marssimme kohti Hannan kioskia, jossa odotti ihana tunnelmallinen illallinen herkullisine saaristoruokineen.

Nami nami 🙂
Ruokailun ohessa lähetettiin kotia postikortit

Loppuillaksi olimme varanneet hotellin rantasaunan, jossa paransimme maailmaa parin tunnin verran ja siirryimme laivaan jatkobileisiin. Aamulla oli luvassa aamupala hotelilla ja sen jälkeen reissun kohokohta….Saaren opastuskierros, jonka mukana pääsimme majakan sisään. Onneks keli oli jo hieman parempi kun edellisenä päivänä.

Hotellin edusta

Kierros kulki hotellilta läpi kylän, eli läpi muutaman talon ryppään, kohti majakkaa ja luotsiasemaa. Saimme matkan aikana kuunnella mielenkiintoisia tarinoita saaren historiasta, sillä oppamme oli jo useamman sukupolven saarelainen. Tarinat oli mielenkiintoisia, kun siinä oli mukana miehen omakohtaiset muistot. Sisällä majakassa pääsimme kipuamaan sisätiloihin, josta löytyi saaren pienempi kirkko. Kaunis paikka, jossa varmasti ois hiljentynyt pitkäänkin. Kuulemma suosittu vihkipaikka…hhmm miksei! Ihan ylös emme päässeet vaan siihen ois mahdollisuus majakoiden päivänä elokuussa. Vierailu oli mielenkiintoinen ilman ylös nousemistakin.

Majakalta jatkoimme matkaa vielä kohti saaren toista kirkkoa, johon opastus päättyi. Sen jälkeen kiertelimmekin tutkien lisää saaresta.

 

Saarelle pääsee myös toista reittiä pitkin, eli lautalla Pärnäisestä. Tämä lautta on ilmainen ja sillä pääsee matkalla oleville muillekin saarille. Sen laivasatama on ihan hotellin vieressä ja hellyttävästi satamassa oli myös odotustupa 🙂

Meidän uiva hotellimme

Reissu onnistui täydellisesti ja oli hyvä osoitus siitä, että työkavereidenkin kanssa voi viettää laatuaikaa vapaalla ja vielä omalla kustannuksella. Ehkäpä ens kerralla saamme vähän isomman joukon seuraavalle reissullemme 😉

Merellistä kauneutta!

Anna palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s