Unelmat on toteuttamista varten, ei pelkästään haaveilua varten – näin minä päätin joku viikko sitten kun olin kaivanut lähtökuoppaa seuraavalle reissulle melkein vuoden verran. Viime kesän Pohjoisen keikalta jäi kipinä kytemään, halu nähdä enemmän.

Olin talvella varannut majapaikankin kun niin tohkeissani olin lähdössä. Keväällä iski sitten epävarmuus, kelit oli niin huonot ja yksin lähteminen alkoi mietityttämään, joten peruin majoituksen ja käänsin ajatukseni kohti etelän lämpöä….mutta ei. Pohjoinen sai voiton kelien parannuttua ja loman lähestyessä. Pakko oli päästä reissun päälle, hinnalla millä hyvänsä.

Nyt sitten istun lähtökuopissa. Vielä pari päivää ja sitten rakas citkkani pääsee vauhtiin. Riemusta kiljuen lähdemme kohti unelmia, jätämme kaiken arjen ankeuden pariksi viikoksi ja nautimme vapaudesta. Tänä vuonna olen tehnyt hieman valmisteluja….tutkinut ja hankkinut tietoa eri kohteista missä vois käydä. Suunnitelma ei ole valmis sillä ainoastaan pääkohde on tiedossa. Se mitä tapahtuu matkan varrella, jää fiiliksen varaan.

Olen minä tehnyt varustehankintojakin. Uusi pienempi teltta ja kylmää eristävä makuualusta sekä kevyen kevyt pyyhe. Hieman viihtyvyyttä parantamaan. Ostin kirjankin, jossa on vinkkejä kohteista. Sitä sitten olen yöt lukenut kuin myös netistä videoita katsonut. Toisten kuvaamat videot sai minut höyrähtämään ja ostin kameralle telineen niin voin kuvata ajaessani. Ja jotta voin pitää huolestuneet ystäväni ajantasalla matkan edistymisestä, piti minun ostaa myös tabletti. Olen aina moittinut sitä kun kirjoittaminen on töks töks sillä, mutta nyt sitten opettelen senkin. Noh onhan siitä varmasti muutakin hyötyä reissulla. Reissusta tulee minulle opintomatka, pääsen kokeilemaan kuinka tekniikka pelaa matkan varrelta ja samalla sivistyn varmasti monesta muustakin asiasta. Sivujen julkaisun suhteen opiskelen myös wp:n toisenlaista käyttöliittymää sekä automaattista julkaisua FB:hen.

Uusia makuelämyksiäkin on luvassa sillä kävin työreissullani täydentämässä ruokavarastoa Helsingissä Varustelekassa. Näiden takia sitten ostin myös vesikanisterin niin saan kuletettua helpommin autossa vettä mukana. Pitää sitten pullottaa kun jalkaudun maastoon. Yksi epäröimiseni syy oli keväällä myös jalkani…se kun on kiukutellut jo puoli vuotta. Noh kiitos fysiatrini, jalka on hieman paremmassa kunnossa, mutta kovin pitkiä matkoja en uskalla tehdä. Siksi olenkin asennoitunut vain nauttimaan eteentulevasta, en suorittamaan.

Matkakuumeisena toivottelen teille oikein mukavaa ja myös turvallista juhannusta! Nautitaan keleistä 😋

Anna palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s