Tässä yksin matkaamisessa on se etu, että on aikaa itselle ja omille ajatuksille. On aikaa jutella itsensä kanssa ja havainnoida myös ympäristöä ja peilata omaa elämää näkemäänsä. Tämän matkan määränpää oli toteuttaa yksi unelmani… Käydä Lofooteilla.

Vielä reilu vuosi sitten en edes tiennyt paikan olemassaolosta ja elin ihan tyytyväisenä normi elämääni. Veljieni reissukuvista bongasin paikan ja aloin kahmimaan tietoa netin syövereistä. Ihastuin näkemääni ja omissa mielikuvissa kiipeilin vuorilla ja kävelin rannoilla mitä olin kuvista nähnyt. Halusin kokea saman kuin moni muukin joiden kuvia ihastelin.

Jos on tahtoa, on myös keinoja!

Tämmöisen iskulauseen sain keväällä ystävältäni taulun muodossa ja siitä lähtien olen lausetta mutustellut ja todennut, että näinhän se on. Jos haluaa jotain oikein kovasti, varmasti löytyy keinoja sen toteuttamiseksi. Matkalla määränpäähäni laivassa oli bussilastillinen ranskalaisia eläkeläisiä…hekin olivat toteuttamassa yhtä unelmistaan. Eilen pysähtyessäni kuvaamaan Ruotsin ja Norjan rajalla olevia lumisia vuoren huippuja ja jäistä järveä, juttelin ruotsalaisen isän kanssa joka oli menossa poikansa kanssa samaan kohteeseen kuin minäkin. Heillä oli sama reittivalinta sillä erotuksella että ottivat aiemman laivan. Isä oli toteuttamassa unelmaansa antamalla samalla myös jotain arvokasta pojalleen. Minä toteutan unelmani yksin. En lähtenyt raahaamaan ketään lapsistani tänne väkisten enkä myöskään houkutellut ystäviäni toteuttamaan minun unelmaa minun tavalla.  Varmasti mukaan lähtijöitä olisi ollut, mutta tämä minun tapa matkustaa ei ehkä olisi ollut muiden mieleen.

Aikamoinen akka, sano ystävänikin joka seuraa matkani edistymistä. Tavarat autoon ja menoks oli mun ajatus, kun lähdin. Siinä sitten ajelin Ruotsin halki ja ylitin Norjan rajalla olevat vuoret. Pikku citikka vei urhoollisesti minua ylemmäs ja ylemmäs kohti huippuja. Minä täällä isossa maailmassa, ajattelin kun pohdin joskus kouluaikana opiskelleeni vuoriston nimiä tietämättä silloin että joskus ylitän ne. Huonosti oppi on mennyt perille kun en edes muista nimiä, mutta sieluni silmissä näin itseni koulunpenkillä tavaamassa niitä kuin myös ruotsin kieltä. Jospa oisin silloin tiennyt, että nyt vanhana akkana tarvin niitä, niin ehkä oisin ollut silloin motivoituneempi opiskelemaan.

Elämä on elämistä varten. Kokemusten ja elämän viisauksien hankkimista onnistumisten ja epäonnistumisten kautta. Näin se on! Minä yhdessä noiden ranskalaisten eläkeläisten ja ruotsalaisen isän olemme kokemassa jotain meille tärkeää, jota emme olisi kokeneet jos emme olisi pitänyt kiinni unelmistamme! Seikkailuni tänne Lofooteille sai päätöksen kun saavuin yhdessä noiden ranskalaisten kanssa Mosneneksen satamaan. Maisemat oli mahtavampia kuin osasin kuvitella! Nyt sitten ihmettelen niitä täällä enkä ihan heti aio tulla takaisin 😉

 

2 kommenttia

  1. Huh Huh , mitä maisemia 🙂 !

    Liked by 1 henkilö

    1. Sanos muuta 🙂

      Tykkää

Anna palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s