Ölökyllä ähkäsemässä

Hossa – Helteisen heinäkuun pikainen päähänpisto miettiessäni mihin lähteä retkeilemään. Vaihtoehtona oli ensin Koli, mutta siellä jo aiemmin käyneenä, siirsin ideaa tulevaisuuteen ja mieleeni putkahti, että lähdenpä Hossaa katsastamaan, sillä olin lukenut aika lailla juttuja siitä viimeisen parin vuoden aikana. Eli ei muuta kun menoks!

Matkaan lähde

Heinäpäät

Niinpä sitten lauantai aamuna lähdin ajelemaan kohti pohjoista, tarkoituksena matkan varrella käydä moikkaamassa myös ystävääni, joten perille ei ollut mikään kiire. Matkaa oli ajettavana googlen mukaan 686km, joka antaa syyn taas kysyä, etkö lähempää löytänyt nähtävää? Noh en! Rakastan reissaamista ja tien päällä oleminen on osa reissaamisen tunnetta. Matkalla totesin jälleen kerran, kuinka kaunis Suomi on ja harmittelin, kun en voinut pysähtyä katselemaan kaikkea kivaa mitä matkalla näin. Noh tein havaintoja seuraavia retkiä varten. Koko päivä menikin auton ratissa, lukuun ottamatta muutamaa taukoa ja ystäväni tapaamista. Loppumatkasta pysähdyin moikkaamaan myös pari vuotta aiemmin tavattuja heinäpääkavereitani. Ne on hauskoja tyyppejä edelleen 🙂

Perillä

Jatkonjärvi iltasumun aikaan

Iltayhdeksän jälkeen olin sitten perillä kansallispuistossa pystyttämässä telttaani ihanan Jatkonjärven rannalle, jossa kansallispuiston telttailualue sijaitsi. Hetkeä aikasemmin oli vesisade ilmeisesti piiskannut aika rajustikin, sillä joka paikassa oli näkyvissä sateen jälkiä. Sade oli kumminkin tervetullut ilmiö muutaman viikon helteen jälkeen, sillä ilma oli raikasta, mutta järven vesi suloisen lämmintä. Järvestä tulikin retkeni kohokohta, sillä uin siinä aamuin illoin. Sanoisinko että syntyi rakkaussuhde paikkaan vain ja ainoastaan järven takia <3

Telttailualuetta täytyy muutenkin kehua, sillä vastaavaa en ole muualla nähnyt. Todella pitkä kaistale järven rannalla useiden tulipaikkojen kera oli varattu telttailijoille. Jopa kaks eri ulkohuussiakin! Siellä ei ihan heti tila lopu kesken.

Riippusillalle käy matkani

Huh, sanon minä, kun ajattelen jälkeenpäin ensimmäisen päiväni ohjelmaa. Olin pakkomielen omaisesti päättänyt mennä katsastamaan Julman Ölkyn riippusillan ja tietty ylittämään sen karaistaakseni korkean paikkojen pelkoani. Noh ei siinä mitään, mutta aurinko paahtoi ja lämpöä oli +32C. Suuruuden haaveissani ensin ajattelin, että köpöttelen perille asti, pidemmän 10km lenkin, joka vie laavulle ja matkan varrella poikkeen riipparilla. Olin kyllä lukenut muutaman matkakertomuksen, jossa erityisesti kerrottiin reitin olevan vaativa! Noh sitä se kyllä oli, varsinkin tolla helteellä. Sanoisinko, että se oli tappolenkki sillä helteellä ja aika nopeasti järki tuli päähän, että vain 5km riittää sille päivälle. Matkalla on todella paljon jyrkkiä nousuja ja korkeuserot on aika valtavat, eli puuskuttaa kyllä saa varmasti hyväkuntoisetkin.

Maisemat oli kuitenkin ihanat ja mikä siinä niitä ihailessa aina pysähdellessäni lepäämään. Pääsinhän tietty sille riippusillallekin, mutta se oli vähän pettymys, kun se olikin niin iisi. Vuosi sitten rakennettuna se oli erittäin hyväkuntoinen ja turvallisen näköinen, joten ei tarvinut paljon pelätä. Uskalsin jopa valokuvata siellä seistessäni, toisin kuin esim aikoinaan Repoveden riippusillalla käydessäni. Enivei, maisemat oli sillalta ihanat ja siksi kai olikin hyvä, ettei sillalla tarvinut pelätä, niin pystyi katselemaan maisemia. Sellainen jännä toteamus tuli, että paikka on suosittu luotokohde, sillä en ollut ainut sillan ylittäjä, enkä ees ainut. Porukkaa tuli kävellen sekä sillan alitse ylittävän veneen kyydissä. Kävellen olijoilla oli sama tuska kuin itsellänikin….KUUMUUS! Mutta silti kaikki nauttivat <3

Siellä se odottaa ylittäjäänsä!

Sillan alitus meloen

Edellisen päivän reissun jäljiltä jäi mieleen kytemään ajatus nähdä kanjoni veden päältä. Turistiveneen kyytiin en halunnut, joten innostuin vuokraamaan paikan päältä kanootin ja sain siihen oppaankin mukaan. Ensimmäinen kerta kanootin kyydissä oli aika jännittävää alkuun, kun päällimmäisenä murheena oli, jos vaikka tipun veteen, niin miten järkkärin käy. Noh melominen oli kivaa ja maisemat veden pinnalta vielä komeammat kuin ylhäältä katsoen. Meloen pääsin kanjonin perällä olevalle maanpalaselle (vai mikä lie oli), jossa sai huilailla ja nauttia päivästä.

Kanjonin perällä huilimassa

Ihana reissu, ihana paikka

Kyllä Suomi on kaunis maa, sain taas todeta kun lähdin tiistaina ajelemaan takaisin etelään. Kannatti ajaa toiselle puolella Suomea ja kokea uutta ja ihanaa. Erämaajärveni jäi kaihertamaan mieltä ja sinne kyllä palaan joskus, ihan vain oleskelemaan, vaikka kyllä Hossaan jäi vielä paljon muutakin nähtävää.

Tällä kertaa tein kuvistani pikku videon pätkän, josta näkee paikan kauneuden ja vähän fiiliksiäni. Toivottavasti nautit 🙂

Vastaa