Hyppii – pomppii – hyppii – pomppii
Poiong – poiong – poiong – poiong
Ylös – alas – ylös – alas
Ja jälleen poiong – poiong – poiong
Kiristää – ei kiristää – kiristää – ei kiristää.
Ja sama jatkuu loputtomiin.
Elämä on kuin pomppimista trampoliinilla hirttoköysi kaulassa. Välillä se löysää ja tuntuu, että nyt menee paremmin. Mutta alastullessa se kiristää uudelleen ja päästäksesi takaisin ylös, pitää ponnistaa.
Entä sitten kun et enää jaksa?
Kun voimasi hiipuvat
ja jäät roikkumaan köyteen
etkä pääse enää ylös.
Tunnetko silloin olevan elämäsi hylkiö?
Luuseri, joka uupui kesken kaiken?
Mietitkö silloin, kuka sinua auttaisi,
näkemättä ketään ympärilläsi.
Ei ole auttavaa kättä ojentamassa apua.
Ei ole lohduttavaa syliä, joka ottaisi suojiinsa.
Ei ole ketään, vain sinä ja se hiton köysi.
Kestokravatti, joka on ohjannut elämääsi.
Väsyneenä toteat,
antakaa minun olla,
en jaksa enää.