Kuoleman enkeli

Lapseni, pieni mussukkani,
oma pikku sankarini,
kullannuppuni.

Vaellat epämääräisenä elämän synkässä usvassa,
etsit tietä onneen,
etsit päämäärää elämääsi,
etsit keinoja selvitä elämän polulla.
Välillä haparoit tuskassasi
ja eksyt väärille poluille,
horjut, onnut ja kaadut matkallasi.
Yrität ponnistaa eteenpäin,
mutta haparoit,
hyvän olon tunne ei kestä kauan.

Äitinä seuraan haparointiasi,
kannan huolta ja murhetta,
yritän neuvoa ja ohjata,
yritän auttaa sinua valitsemaan sen oikean tien.
Et kumminkaan halua kuunnella minua,
sillä tiedäthän kaiken.
Omasta mielestä tiedät elämän paremmin kuin äiti.


Poikani sanoo:
Älä äiti murehdi meistä, kyllä me selvitään.
Mene metsään, ota valokuvia, rentoudu.
Ole niinkuin ennen.

Ennen, niin ennen,
ennen tuskani oli pienempi,
murheet vähäisempiä,
ennen oli helpompaa,
pystyin rentoutumaan.
Nyt en pysty.


Pomoni sanoo:
Bisnes tarvitsee sinua.
Sinut pitää saada työkuntoon.

Minä kysyn:
Mikä on elämässä tärkein?
Bisnes vai lapseni?
Vai minä itse?
Kuka huolehtii minusta?
Kuka auttaa minut kuntoon ees elämistä varten?


Puran ahdistustani paeten liiteriin.
Rakennan siellä kuoleman enkeliä.
Namusetä pojan valeasussa,
kuoleman viitta päällä.
Nuori poika hymyilen tarjoamassa onnen lääkkeitä.

Ota, saat niillä helpotuksen elämääsi.
Unohdat murheesi ja ahdistuksen.
Olet onnellinen!

Hän ei kuitenkaan kerro,
että ne lääkkeet vievät sinut tuhon tielle,
tielle jolta ei välttämättä ole paluuta.
Niin monen nuoren elämän tie
on katkennut niiden takia,
niin monen lapsen vanhempi
on saanut kokea sen tuskan,
mitä itse pelkään.

Tarvitaan voimaa ja tahtoa,
tarvitaan sisua ja ammattilaisia,
jotka auttavat meitä.
Enää ei riitä yksi äiti
auttamaan pientä lastaan.


Lapseni ohjaaja sanoo:
Kyllä tästä selvitään!
Hiljaa hyvä tulee.

Niin, kyllä, tahdon uskoa siihen,
että selviämme,
toivon niin.

Vastaa Peruuta vastaus