Yksi halinalle, kiitos!

On päiviä.
On monenlaisia päiviä.
On iloisia päiviä.
On onnellisia päiviä.
Ja on surullisia päiviä,
ja monenlaisia muitakin päiviä.

Eilen oli onnellinen päivä.
Rakastin ja leijuin.
Kaikki tuntui niin hyvältä,
kaikki murheetkin kaikkos tiehensä.
Elämä oli helppoa.

Tänään….
Noh tänään…
ei tarvinnut kuin sähköposti aukaista,
niin kaikki muuttui.
Yksi ainut viesti palautti maan pinnalle.
Tuli vitutus.
Tuli ahdistus.
Tuli itku ja nyt se ei meinaa loppua.
Elämän nurjat puolet muistutti taas olemassaolostaan.
"Älähän tyttö liikaa juhli hyvällä ololla", 
ne sanoi.
"En minä" sanoin nöyränä ja vaikenin hiljaa.

Mietin,
miten tästä TAAS nostan pääni pystöön.
Mistä kerään voimaa hymyillä, 
olla niinkuin kaikki on hyvin?
Voisko perustaa semmoisen halinallepalvelun?
Kun ahdistaa, niin vois soittaa sinne
ja kysyä, yksi halinalle tänne kiitos.
Sitten sieltä tulisi kaveri,
joka ottais syliin, halaukseen.
Antais mun itkeä itkuni 
ja pitäis kiinni lohduttaen.
Antais tunteen, etten ole niin kurja 
kun sillä hetkellä tunnen.

Mutta ei semmosia halinalleja ole.
On vain ystäviä, 
joille voi soitella sillo tällö,
mutta ei niitäkään viiti aina rasittaa,
joten kirjoitan tuskani tänne.
Jospa virtuaalinen halinalle antaa halauksen 
ja saa minut hymyilemään.

Ainiin…
Ei täälläkään halinalleja oo…
kun niillä on kumminkin jotain muuta mielessä.
höh… elämä on tylsää, totean.
Välillä.
Mutta onneks vain välillä.

Huomenna ehkä hymyilen taas 
ja en edes muista tätä päivää!